Teollisuus
Lahden alueella on vahva teollinen historia ja edelleen alueella toimii lukuisia, erityisesti perheomisteisia liikeyrityksiä.
Lahden Teollisuusseuran tarkoituksena on olla teollisuuden ja liike-elämän alalla toimivien yhteisöjen ja yksityisten henkilöiden keskeisenä yhdyssiteenä Lahdessa ja sen ympäristössä sekä edistää taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä paikkakunnalla.
Vaikuttaminen: Seura ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin elinkeinoelämän näkökulmasta. Kannanotot ovat julkisia. Seura on näkyvä toimija Lahden talousalueella sekä tarvittaessa myös laajemmin yhteiskunnassa.
Viihtyminen: Jäsenistön ja sidosryhmien keskinäinen viihtyminen ja verkostoituminen on keskeinen tavoite. Seura järjestää kevätjuhlan/gaalan, pikkujoulut, vappubrunssin sekä mahdollisia muita juhlatilaisuuksia.
Kehittäminen: Seura mahdollistaa jäsenyritystensä edustajien tietotaidon ja osaamisen kehittymisen organisoimalla kerhoiltoja, benchmarking tilaisuuksia sekä aamiaistapaamisia
Seuran perustaman Lahden Teollisuusseuran Säätiön toiminnan tavoitteena on pyrkiä tunnistamaan ajassa ilmeneviä ja tulevaisuudessa kasvavia kysymyksiä, jotka vaikuttavat Lahden ja sen ympäristön taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen, ja joihin vastaamiseen tarvitaan lisää kannustamista, avustuksia ja apurahoja. Saajina voivat olla yksityishenkilöt tai yhteisöt. Teollisuuteen ja liike-elämään liittyvä koulutus- ja tutkimustoiminta on taloudellisen kehityksen keskeinen tukiteema. Lisätietoja: www.lahdenteollisuusseuransaatio.fi
LUT-yliopistolle on ominaista olla haastajan roolissa. Tämä on vahvuutemme, sillä se pitää meidät jatkuvasti liikkeessä eteenpäin, valppaina ja keskittyneenä oleelliseen. Kiinnostumme myös tehtävistä, joita muut pitävät jopa mahdottomina. Haluamme tehdä tutkimusta, joka on paitsi laadukasta, myös yrityksille relevanttia. Kompaktina, ketteränä ja fokusoituneena yliopistona rakennamme vahvuusaloillamme taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa yhteistyökumppaniverkostomme kanssa. Koulutamme myös asiantuntijoita muuttamaan maailmaa.
Me haluamme menestyä yhdessä. On upeaa, että LUT-yliopistolla on ystävänä myös Lahden teollisuusseura – seura, joka uskaltaa nähdä seuraavaa kvartaalia pidemmälle.
KPMG:n Lahden toimistoon on viime vuosina hakeutunut innokkaita ja osaavia asiantuntijoita eri palvelualueiltamme. Olemme tämän kasvun ja draivin myötä päättäneet hakeutua jäseneksi paikallisesti tunnettuun ja arvostettuun Lahden Teollisuusseuraan. Toivomme, että voimme seuran jäsenenä oman asiantuntemuksemme kautta vaikuttaa myönteisesti paikalliseen liike-elämään, jota Lahden Teollisuusseura pitkän ja arvokkaan historiansa myötä edustaa.
Oma yrittäjäurani on alkanut 1987 silloisena atk, nykyisenä ICT alan yrittäjänä. Viimeiset 25 vuotta olen toiminut sarjayrittäjänä Teknologia Teollisuuden toimialalla. Pääyrityksenä on ollut 1945 perustettu Kavika Oy, jonka liiketoiminnan hankin vuonna 2007. Viimeiset 20 vuotta on yritystoiminnan laajentuminen ja kehittäminen suuntautunut kotiseudulle Lahteen ja Päijät-Hämeeseen. Vuoden 2010 jälkeen olen tehnyt useita yrityskauppoja, joiden myötä on täällä joko jatkanut ja kasvanut noin 50 teollista työpaikkaa muutamassa pk-yrityksessä.
Uusimpana on Kavika Oy:n jakautuminen 2021 Kavika HealthCare Oy:ksi, jonka kotipaikaksi oli alun alkaen päätetty Hollola. Kavika jatkaa Järvenpäässä keskittyen asiakkaisiin ammattikeittiöissä, LV -urakoinnissa ja telakoissa. Kavika HealthCare panostaa, keskittyen, terveyden hoidon erikoiskalusteisiin kalusteisiin strategiana voimakas kasvu ja kansainvälistyminen. Yhtiöissä on tavoitteena kaiken kaikkiaan rikkoa 80 hengen vahvuus parin vuoden aikana.
”Kotiseuturakkauden” lisäksi on, suurimpina motivaatiotekijöinä, ollut panostaa Päijät-Hämeeseen hyvät ja edulliset toimitilat, logistinen sijainta sekä metropolialueatta selvästi parempi työvoiman saatavuus ja pysyvyys. Myös yrittäjä- ja yritysverkostot ovat tärkeitä tässä päivässä, kun maailman muuttuminen kiihtyy ja on hyvä saada vertaisverkostoja sparraamaan haasteissa. Lahden Teollisuusseura ry on yksi tärkeimmistä verkostoistani.
Teollisuusseura on pystynyt uudistumaan ajan vaatimusten mukaisesti. Uusi johtajapolvi on vaikuttamassa alueen elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittämiseen. Se on alueelle mahtava voimavara, jota sidosryhmien tulee hyödyntää tavoitteiden saavuttamiseksi.
Valtteri on toiminut Teollisuusseuran toiminnanjohtajana vuodesta 2014. Toiminnanjohtajan tehtävä tarjoaa hänelle mainion näköalapaikan lahtelaiseen elinkeinoelämään. Hän toimii myös hallitusammattilaisena sekä erilaisissa liiketoiminnan kehitystehtävissä erityisesti perheyrityksissä. Hän on ollut toteuttamassa useita yritysjärjestelyjä ja kehittänyt hallitustyöskentelyä eri organisaatioissa. Valtteri on myös Lahden Teollisuusseuran Säätiön asiamies ja mm. Suomen Meripelastusseuran puheenjohtaja sekä Helmi Säästöpankin hallituksen puheenjohtaja.
valtteri.simola(at)lahdenteollisuusseura.fi
p. +358 50 555 6827
Teresa on kolmannen polven perheyrittäjä ja toimii tällä hetkellä Kemppi Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Hän on myös LUT -yliopiston hallituksen puheenjohtaja. Muita hallitusjäsenyyksiä hänellä on mm. Cargotec Oyj:ssä, Kempower Oyj:ssä sekä Viipurin Taloudellisessa Korkeakouluseurassa. Ennen perheyritykseensä siirtymistä hän työskenteli mm. Suomen Punaisella Ristillä ja Accenturella.
Perheyhtiö L-Fashion Groupia seuran hallituksessa edustaa Juha, joka on toiminut yrityksessään vuodesta 1998 lähtien monessa eri tehtävässä joista toimitusjohtajana vuodesta 2021. Vapaa-aikanaan Juha keskittyy perhe-elämään, golfiin ja koripalloon mitä pelasi nuoruudessaan ammattilaisenakin Saksassa.
Dani on kolmannen sukupolven perheyrittäjä, joka toimii Eurokangas Oy:n toimitusjohtajana. Hän on myös Kaupan Liiton hallituksen jäsen, Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n yrittäjävaltuuskunnan jäsen sekä Lahti Basketballin hallituksen jäsen. Koulutuksen hän on saanut Helsingin Kauppakorkeakoulussa, jonka jälkeen hän on toiminut rahoitusalalla (CitiBank/Citigroup ja Danske Securities/Danske Bank) ennen siirtymistään täyspäiväisesti perheyrityksensä työntekijäksi vuonna 2004.
Johanna toimii Makron-konsernin toimitusjohtajana ja on toisen polven perheyrittäjä. Hän toimii Teknologiateollisuuden Yrittäjävaliokunnassa ja on myös Päijät-Hämeen alueyhdistyksen puheenjohtaja. Johanna työskenteli aikaisemmin Nokialla ja UPM:llä ennen siirtymistään perheyritykseen vuonna 2015.
Susanna toimii UPM:n vaneriliiketoiminnan strategia- ja kehitysjohtajana. Hänellä on monipuolinen kokemus myynnin, markkinoinnin, tuotehallinnan ja -kehityksen johtotehtävistä. Koulutukseltaan Susanna on diplomi-insinööri.
Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtajana vuodesta 2014 asti toiminut Olli Vormisto on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt eri tehtävissä S-ryhmässä 30 vuotta. Olli on myös Hämeen Kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja, Lahti Region Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja ja Kaupan Liiton sekä S-Pankki Oy:n hallituksen jäsen.
Anssi Pyysing on Teerenpeli yhtiöiden omistaja ja perustaja yhdessä vaimonsa Mariannen kanssa. Lahden ravintolakoulun kasvatti on kasvattanut Vapaudenkadun olutravintolasta konsernin, johon kuuluu yhdeksän ravintolaa sekä panimo ja tislaamo.
Ahti Haataja toimii LähiTapiola Vellamon toimitusjohtajana, aikaisemmin hän on työskennellyt LähiTapiola ryhmän kehitysjohtajana ja integraatiojohtajana.