Yritysten kansainvälistymispalveluissa tapahtui massiivinen mullistus vuodenvaihteessa, kun teknologiarahoittajana tunnettu Tekes ja kansainvälistymispalveluja tarjonnut Finpro yhdistyivät Business Finlandiksi. TEMin mukaan tarkoituksena on että kansainvälistymis- ja rahoituspalvelut saadaan jatkossa yhdeltä luukulta. Myös ulkoministeriön suurlähetystöverkoston palvelut tulevat aiempaa tiiviimmin yritysten ulottuville. Hankkeen taustalla on hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan pk-yritysten vienti on tarkoitus kaksinkertaistaa vuoteen 2020 mennessä. Fuusiossa syntynyt Business Finland työllistää noin 600 ihmistä ja organisaatiota johtaa Pekka Soini, joka aikaisemmin toimi Tekesin pääjohtajana. Lähde: Talouselämä

www.businessfinland.fi: ”Luomme uutta kasvua auttamalla yrityksiä kansainvälistymään sekä tukemalla ja rahoittamalla innovaatioita. Huippuasiantuntijamme, uusin tieto ja kansainväliset verkostot nopeuttavat markkinoiden mahdollisuuksien tunnistamista ja niiden muuttamista globaaleiksi menestystarinoiksi”

Tilaisuuden alussa 30 minuuttia aikaa verkostoitumille. Esityksen ja keskustelun jälkeen tarjolla buffet illallinen
Ilmoittaudu 26.4. mennessä agendiumin kautta (hyväksymällä kalenterikutsu) tai valtteri.simola@185.179.116.153 tai 050 5556827

Seuran jäsenille. Lisätiedot jäsenille lähetetystä jäsenkirjeestä