Aamiaisseminaari – vieraana VM:n budjettipäällikkö Sami Yläoutinen

Aika: Tiistai 9.11.2021 klo 8.30-10.00
Paikka: Lahden Seurahuone (tai teams)

Valtiontalous ja sen hoitaminen ovat jatkuvan kiinnostuksen kohteena niin yritysten kuin veronmaksajien näkökulmasta. Nykyisellä hallituskaudella puheenaiheena on jälleen vahvasti ollut valtion velanmäärä johon on vuoden aikana osaltaan vaikuttanut pandemia. Tilastojen mukaan valtionvelka on kuitenkin ollut kasvussa jo vuodesta 2009 alkaen. Miten asiaan tulisi suhtautua? Velan lisäksi on lukuisia muitakin asioita, joista valtio talouden hoidossa olisi syytä kiinnostua ja seurata.

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Sami Yläoutinen tulee vieraaksi Lahden Teollisuusseuran aamiaisseminaariin. Taloustieteentohtori Yläoutinen on toiminut tehtävässään vuodesta 2019 ja ministeriössä vuodesta 1999 alkaen. Poislukien 2011-14 jolloin hän työskenteli Kansainvälisen valuuttarahaston neuvonantajana Yhdysvalloissa. Hän on syntynyt Lahdessa vuonna 1970.

Valtion talousarvio eli budjetti on valtion taloutta ja varainhoitoa koskeva suunnitelma, jota aletaan laatia kevään julkisen talouden suunnitelman valmistumisen jälkeen ja siihen perustuen. Hallitus neuvottelee talousarvioesityksestä budjettiriihessä. Eduskunta hyväksyy budjetin seuraavalle talousarviovuodelle ennen edellisen talousarviovuoden loppua.

Valtio voi ottaa lainaa eduskunnan suostumuksella. Valtiovarainministeriö vastaa valtion budjettitalouden velkasalkun hoidon strategisesta ohjauksesta ja Valtiokonttori rahoitusoperaatioista.
Katso tarkemmin sivulta https://vm.fi/valtion-rahoituspolitiikka

Suomen valtionvelka oli elokuun lopussa noin 130 miljardia euroa. Kuluvan vuoden aikana lainaa on otettu noin 20 mrd. euroa, kun lainanottosuunnitelma koko vuodelle on noin 39 mrd. euroa. Otettuja lainoja myös kuoletetaan ja nettolainanottona kuluvalle vuodelle on 24 mrd. euroa. Suomen luottoluokitus on tällä hetkellä AA+.

Tilaisuudessa on tarjolla aamiaisbuffee.

Tilaisuuteen voi osallistua myös Teamsillä, tämä vaatii ilmoittautumista suoraan
valtteri.simola@185.179.116.153

Ilmoittaudu 2.11. mennessä hyväksymällä sähköinen kalenterikutsu tai valtteri.simola@185.179.116.153